keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Arkun askartelu Biltema- ja jäätelötikuista


Nukkekotiharrastelijoiden blogeissa ja facebook-ryhmässä olen nähnyt koko joukon erilaisia hienoja arkkuja ja päätin kokeilla itsekin moisen tekemistä. Idea on varsin yksinkertainen ja toteutus helppo ja rakennustavan hoksaa arkkuja katselemalla. Sikäli nämä ohjeet ovat ehkä tarpeettomat, mutta ajattelin, että itse aloittelijana olisin ollut tällaisistä mielissäni.  Kokeilin sekä Biltema- että jäätelötikuista. 

Biltematikkuarkkuun sahasin seuraavankokoiset pätkät:
2 x 4.4 cm (pohja)
4 x 3.2 cm (sivut)
4 x 5.0 cm (etu- ja takaseinät).
Liimasin (Erikeeper)aina kaksi samankokoista yhteen. Tämän jälkeen reunat kiinni pohjaan kuten viereisessä kuvassa.
Sitten takaseinä ja etuseinä paikoilleen.
Kannen päädyin tekemään jäätelötikuista, joita tarvittiin viisi ja olivat 5.0 cm pätkiä.
Liimasin tikut ensin sivuistaan yhteen ja laitoin vielä kannen alaosaan kaksi tikkua poikittain tueksi.
Reunoihin liimasin nahka(jäljiltelmä) nauhaa vanhasta kaulakorusta.
Saranat syntyivät myös tästä nauhasta.

Alla sitten lopputulos. Tein tälle pikkusiskonkin, joka syntyi vastaavalla periaatteella mutta kokonaan jäätelötikuista. Ajatuksissani on vielä kokeilla Ratian Saaristo-kirstua miniversiona.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti