perjantai 4. joulukuuta 2015

Jouluista askartelua

Joulu alkaa olla jo mielessä ja energia menee enemmänkin 1:1 jouluvalmisteluihin. Jotain pientä on toki tullut tehtyä nukkekotiinkin. 



Ostin lasisen kynttiläkyhdin kotiin ja sen reunalla oli muovinen havukortiste, josta en erityisesti innostunut. Otin sen pois ja jalostin siitä nukkekotiin havupuun. Kaiversin viinipullon korkkiin rautalangoille sopivan kolon, johon tökkäsin nuo rautalangat. Korkin ympärille liimasin ruskeaa lankaa. Tuo sammal ruukun juurella on  kuivattua tilliä -  aika mukavasti muistuttaa esikuvaansa.


Piikon Söpökatu blogissa esiteltiin joulukoristeiden askartelua ja tämän innoittamana kokeilin itsekin. Liimasin nuo puuhelmet nappikorvisaihioiden päälle, että pysyvät paremmin pystyssä.

MUKAVAA JOULUN ODOSTUSTA KAIKILLE!